torstai 9. helmikuuta 2012

Levoton

Alkaapa olla levoton olo kun on kaksi viikkoa ollut neljän seinän sisällä!
Ensimmäinen viikko meni, kun oli niin niin kipeä, että ei tajunnut ajan kulua. Toinen viikko alkaa jo tuntua silkalta tuskalta! Lapset sairastaa. Sitten tulee se piste, että eivät ole koulu- ja päivähoitokuntoisia, mutta eivät (onneksi) enää sänkypotilaitakaan. Tämä vaihe on levoton! Hermot ovat niin kireällä koko porukalla, että sen voi varmasti nähdä talon ulkopuolelle saakka! Sisätila ei riitä kaikille ja ulkona on hirvittävähirvittävä pakkanen. Tekee mieleni murista...

Eilisen piristys oli ihana ystävä joka kävi flunssaa uhmaten kyläilemässä <3 Soviteltiin vihdoin valmistunutta koiran patjan päällystää ja sopihan se. Juotiin teetä ja kahvia ja syötiin epäilyttäviä kaurakeksejä. Ihanalla ystävällä ihanaihana maha, mahassa pikkuinen asukki. Voi että vauvamahat onkin suloisia. Ei suinkaan kaikki, vain tietyt ja erityisen ihanien ihmisten mahat. Ne hehkuu ihanuutta :) Harmittaa kun en muistannut kuvata..

Kuvannut olen jotain, esimerkiksi tämä hieman lavastettu kuva rakkaista...tai no käskystä halasivat ja hyvin luonnistui. Seuraavassa sekunnissa olivat jo toisten tukassa kiinni <3


Jotain pientä olen värkkäilly tässä pikku potilaiden hoitamisen lomassa

Rintakoruja, jotka löysivät tiensä jo uusille omistajille :)
Jääkaappimagneetteja.









Iskälle synttäripipo <3 Virkattu ja fleecevuoritettu. Ei palellu papan korvat enää.



 Ja huovutettuja helmiä, ihaniaihania helmiä :) ja vähän niistä korujakin. Huovuttelin neulalla aika pitkälle ja sitten tiputtelin pallukat sukkahousuun, solmuja väliin ja eikun pesukoneeseen...pyykkivuori kiittää huovutusharrastuksesta, sen varran on tyhjä kori tällä hetkellä. Jos olisin malttavaisempi tekisin kerralla enemmän ja sitten vasta lykkäisin koneen päälle, mutta enpä ole! En ollenkaan jaksa odottaa, oikein hykertelen kun odotan koneen pyörittelyt valmiiksi. Aika herkkuja nuo pinkit :) Loput Puro-langat saivat myös kyytiä...kerin niistä kuulia ja pesupussissa huovutin loppuun, ihan mainioita. Investoinpa seuraavaksi Huopanen-kerän ja siitä koitan samaa.



Nämä jääkaappimagneetit ovat jo viime kesältä, mutta kuvailinpa ne vihdoin. Purkin/pullon korkin sisäpuolelle decoupage(vai miten se nyt kirjotetaan)lakkailin kivoista serveteistä kuviot kii ja taakse kuumaliimalla magneetti. Tai oikeastaan käytin liimavesiseosta siihen paperin lakkailuun :) Kuulosti vähän hienommalta tollanen ulkomaalaiskielinen sana :) Eihän mulla sellasta oo :)


Ja sitten vielä oikein tylsistymisen huipentuma: Kuparilankaan(vahvaan sellaiseen) puuhelmiä ja sytämen muotoista taas...jonkun sortin ikkuna taikkas ovikoriste. Mutta tuo ripustus osio, sekin kuparilankaa, on mun mielestä kiva ja sitä oli kiva pyöritellä pihdeillä :)


Tänään oli siis koulua. Se ei ole mainitsemisen arvoista millään lailla tämän enempää, hyvää pullaa oli :) Mutta koulusta kipaisin kaupunkiin ja suunnistin kampaamoon, missä harvinaisen taitava ja miellyttävä opiskelijatyttö saksi etutukan uuteen uskoon. Ihana olo! Oikeasti oli kerrankin tosi näppärä typy saksien kanssa :) Ja annoin palautetta, kiittelin ja sanoin sen ohjaajallekin että on aika aarre niillä. Nimittäin kuka vaan ei kykene tätä tukkaa saksimaan, useammalla on paniikki iskeny!
Myös Anttilassa oli myyjä jonka julistin enkeliksi koska pelasti minut kasvonpuhdistusaine kriisiltä! Pikkuista purkkia ei ollut ja meinasin jo luopua kun myyjä muisti että saattaa löytyä joku näyte kappale, sen sain ja huominen matka on pelastettu...
ME LÄHDETÄÄN HUOMENNA HELSINKIIN! JEE! Aika jännää, huhhuh, ihan ihmisten ilmoille.
Nyt riittää naputtelu ja alan työstämään tuliaisia... ei jäänyt viime tippaan, ei ollenkaan... :)

Energistä, ihanaa loppu viikkoa kaikille!

<3lla Hanna


3 kommenttia:

  1. Ihania juttuja kaikki! Pitäis vissiin hommata jostain kipeitä lapsia, että ehtis iteki jotain tekemään, hahah! :D Koulupäivä oli ihan buu, vaikka oli kyllä kiva kun pääsit paikalle vihdoin! Pulla oli kyllä aika herkkua, slurps! Ja sinä ihana kun kehuit opiskelijaa hyvästä työstä! Ihanaa ja turvallista matkaa teille sinne syrjäkylään mennessä, varmasti tulee ikävä tänne sivistyksen pariin hyvinki äkkiä!

    VastaaPoista
  2. Toivottavasti on oikein onnistunut viikonloppu siellä syvässä etelässä ja pitänee sitä kylässä piipahtamista suunnitella oikein tosissaan tulrvalla viikolla tai ainakin seuraavalla!! T: Minna

    VastaaPoista
  3. Ihana blogi Hanna! Nyt vasta pääsin lukemaan. Kiitos vielä kyläilystä ja kaikesta ihanasta:) Satu

    VastaaPoista