tiistai 24. heinäkuuta 2012

Aikaisen aamun hetki

Onpa aikaista päivitellä, mutta kun tuntuu että aina on kiire. Iltaisin kaadun poikkinaisena sänkyyn. Siihen siskonpetiin missä asutaan koko porukka. On kuin olisi kesäleirillä ollut jo toukokuusta asti. Valaisenpa hieman...
Toukokuussa aloitettiin remontti, yläkerta purettiin ja asuintilat muuttivat keskikerrokseen. Makuuhuone on sänkyä täynnä. Juhannuksen jälkeen alkoi kattoremontti, mikä paisui myös julkisivun repimiseksi. Oli pohjoisenpuolen seinä sen verran pahasti märkä että poistoon meni. Minun rakas on niin reipas. Se on aamusta iltaa vaan rakentanu. Pappa ja eno kavereinaan.
Ajoittain meillä ei ole ollut kattoa lainkaan päänpäällä ja seinäkin puuttui hetkittäin. Harmittaa tämä kylmä kesä, muuten onkin sujunut. Nytkin istun villapaita ja villasukat jalassa ja en totisesti aio vähentää vaatetta kun lähden töihin polkemaan.
Remontista riittää tarinaa ja jatkoa on tulossa.

Kaaoksen keskeltä kuljen töihin. Aikaisia aamuja ja satunnaisia iltavuoroja. Mummu hoitaa lapsia.Kiitos! Kesän loppu häämöttää ja alkaa haikeus hiipiä mieleen. Kohta loppuu tämä aikakausi ja taas uutta putkeen. Olen tykännyt! Ihaniin ihmisiin tutustunut ja nauranut niin että päätä on lopulta särkenyt. Kiitos Oikkulilli ja Hentsukka! Syksyn tulle vaihdan työtä ja asetun hetkeksi aloilleni. Tai siis ainakin sen työn osalta.

Olenpa ehtinyt askartelemaankin (ihan liian vähän kuitenkin)...tai voiko sanoa askarteluksi jos vaivaa betonia valtavalla vatkaimella? Siitä lisää kuvien muodossa. Odotan syksyä siksi, että pääsen tekemään. Tämä hetki on liian täynnä kaikkea, en ehdi toteuttamaan!

PAKKO LÄHTEÄ POLKEMAAN TÖIHIN! Kuvia ja jatkoa luvassa, koska on mulla perjantai ja tänään kummituskävely! huhuuuuuuu!

<3llä Hanna

2 kommenttia:

  1. Jaksuja sinne! Teillä on nyt suuret muutokset menossa, mutta kohtahan pääsette jo nauttimaan tuloksista, ei ne ikuisesti kestä :P Kohta nähdään! ps. kuvia odotellessa!

    VastaaPoista
  2. olipa vähemmän hyvä kävely. :(

    VastaaPoista